maanantai 8. joulukuuta 2008

Pyörätien oikea aurausmenetelmä

Minäkin yritin pyryn jälkeen maanantaina pyöräillä töihin Sörnäisiin. Herttoniemestä kaupunkiin päin menevää pääpyörätietä ei ollut edes yritetty aurata, eikä vielä tiistainakaan, vaan päinvastoin ajoradan suolaloska oli aurattu vielä lisäesteeksi pyörätielle!

Olen useasti yrittänyt suositella pyöräteiden auraukseen menetelmää, jota käytetään ainakin Hakaniemen- ja Pitkälläsillalla: Pyörätie aurataan aina ulkokaiteesta ajoradalle päin, jolloin pyöräilijä pääsee mahdollisimman kauas ajoradasta ja muodostuva valli suojaa pyörätietä sekä autojen, että ajoradan aurausroiskeilta.

Kyseiset vallit voisi Helsingin oloissa antaa olla koko talven pyöräteiden ja ajoradan välissä, sillä ne sulavat ja haihtuvat sitä mukaa kuin uutta lunta tulee. Näinhän tapahtuukin osuuksilla, joilla ajoradan ja pyörätien välissä on istutettu suojakaista.
Tällaisella siistillä pyörätiellä voi ajaa ainakin nastarenkain varustetulla pyörällä vaikka alle 10 cm lumessakin. Sensijaan pyörätiellä, johon on aurattu ajoradan loska, ei voi ajaa eikä edes kävellä.

Tällainen auraustapa toisi jopa huomattavat säästöt: Yhden aurauksen levyinen pyörätie riittää vähille pyöräilijöille ja kävelijöille, kun monissa paikoissa ajoradan loskan auraaminen pyörätien yli vaatii jopa 3 aurausta! Myös siltojen korroosiovauriot vähenevät, kun suolaloskaa ei aurata sillan arimpiin paikkoihin, kaiteeseen ja reunapalkkiin. Puhumattakaan pyörien ja asusteiden "korroosion" vähenemisestä.

Ei kommentteja: